YRITYS
Snowdropin liiketoiminta käynnistyi vuonna 2000 nykyisen omistajan, Alf Stenvallin, toimesta. Alf Stenvall on puutarha-alan ammattilainen, jolla on puutarhurin tutkinto ja pitkä kokemus alalta. Sesonkiaikaan hänellä on apunaan tarvittava määrä tilapäistyöntekijöitä sekä lisäksi tarvittavia aliurakoitsijoita.
Snowdrop tarjoaa puutarhasuunnittelua, puutarhojen rakennusta, puutarhanhoitoa, konsultointia ja neuvontaa sekä pensasaitojen ja hedelmäpuiden leikkausta – toisin sanoen kaikkia mahdollisia puutarha-alan palveluita. Sopimuksen mukaan myös hankimme ja myymme alan tuotteita kasveista työvälineisiin.
Hedelmäpuiden ja marjapensaiden hoitoleikkaukset teemme erittäin suurella asiantuntemuksella. Lisäksi tarjoamme varrennuspalvelua esimerkiksi silloin, kun hyvä omenapuu joudutaan kaatamaan vanhuuttaan tai rakennuksen alta pois. Näin on mahdollista säilyttää puu ja ja saada jatkossakin hyviä omenia.



